Uutta: Avaamme uuden toimipisteen Munkkivuoreen! Pääset Munkkivuoren sivulle täältä.

Tämä julkaisu on osa Tapaa opettajat -sarjaa. Julkaisemme blogissamme kevään mittaan kattavampia esittelyjä opettajistamme. Esittelyt löytyvät sekä video- että tekstimuodossa. Tällä kertaa esittelyvuorossa on laulunopettajamme Janne Kovanen. Käy myös lukemassa Annan esittely, mikäli se on jäänyt välistä.

Janne vastaa Säveltiellä Annan kanssa laulunopetuksesta ja vetää lisäksi bändikarusellia.

1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Janne Kovanen ja olen laulunopettaja, musiikinopettaja ja sen lisäksi toivottavasti myös hyvä tyyppi!

2. Minkälainen opettaja olet?

Innostuva ja innostava! Tärkeintä itselleni musiikissa ja opettamisessa on, että toimitaan intohimon kautta ja että kiinnostus omaan juttuun pysyisi mahdollisimman vahvana. Koitankin aina etsiä oppilaan kanssa juuri häntä puhuttelevia asioita, joita olisi yhdessä kiva työstää. 

3. Mikä opettamisessa on parasta?

Ehkäpä se intohimon kanssa työskentely on parasta. Se, kun yhdessä innostutaan ja tutustutaan johonkin uuteen ilmiöön tai kappaleeseen. Yllätyn usein itsekin, kuinka vahvasti lähden mukaan tutkimaan oppilaiden kanssa heitä kiinnostavia juttuja – mitä tahansa ne ovatkaan. Jos lauletaan rokkia, niin sitten lauletaan rokkia tai jos räppi kiinnostaa, niin sitten vedämme sitä.

4. Mitä tykkäät viettää vapaa-ajalla?

Eniten tykkään viettää aikaa ystävien kanssa. Työskentelen myös tietokoneen kanssa paljon – maalailen ja teen sillä musiikkia. Lisäksi pidämme ystävieni kanssa iltaisia videopelisessiota.


Siinä oli jälleen tämänkertainen opettajaesittelymme. Ilmoittaudu mukaan Jannen tunneille, kun kalenterissa on vielä tilaa! 

Kannattaa lisäksi tilata uutiskirjeemme sivun alalaidasta, niin saat tiedon myös tulevista esittelyistä.

Esittelyssä

Kuvassa Musiikkikoulu Säveltien opettaja Janne hymyilee. Musiikkikoulu Säveltie tarjoaa Helsingin parhaat laulutunnit. Laulutunnit Helsinki – Laulunopetus Helsinki.

Haluatko saada ilmoituksia uusista julkaisuista?

Tilaa Säveltie-uutiskirje

fiSuomi